10.11.1917
Valtataistelu Venäjällä.
Sotilasvallankumouksellinen komitea on laatinut ministeristön ehdokaslistan, jossa pääministerinä on Lenin. – Neuvostojen edustajakokouksesta ovat eronneet sosialisti-vallankumoukselliset, juutalaisen sos.demokraattisen puolueen edustajat, mensheviki-internationalistit, talonpoikaisedustajat ja rintamaedustajat ja liittyneet Pietarin kaupunginduuman aloitteesta muodostettuun yhteishyvän valiokuntaan. – Valiokunta ei tunnusta bolshevikien muodostamaa hallitusta. – Esiparlamentin vanhinten neuvosto on päättänyt pitää esiparlamentin edelleen hajaantuneena.
Sotilasvallankumoukselliseen komiteaan on saapunut tieto Kornilovin karkaamisesta. – Kerenski on julkaissut päiväkäskyn, jossa hän ilmoittaa edelleenkin jäävänsä ylipäälliköksi. – Kasakkain yleinen rintamakokous on päättänyt kannattaa väliaikaista hallitusta. – Liittovaltain lähettiläät matkustavat Pietarista, jos bolshevikit saavat vallan käsiinsä.
—
20.11.1917
Sosialidemokraattiemme hirmuvaltainen suurlakko.
Asevoimin, venäläinen sotaväki varaväkenä, keskeytetään työt kaupungeissa ja liikekeskuksissa.
Punakaarti vangitsee yksin Helsingissäkin kansalaisia useita satoja. – Kotitarkastuksia kautta maan.
Aseiden ja elintarpeiden etsinnän tulokset niukat, kuten järkikansalaiset jo ennakolta saattoivat tietää.
Aseettomia, rauhallisia kansalaisia murhattu ja silvottu.
Asevoimin pakotetaan jatkamaan liikelaitoksissa töitä lakkolaisten hyväksi.
Porvarilliset kansalaispiirit säilyttävät mielenmalttinsa ja yleensä rauhallisesti alistuvat pakkovaltaan verisen veljesvainon välttämiseksi.
24.11.1917
Armahdustako?
Ryöstöjä, vangitsemisia, väkivaltaisuuksia, murhia on päivä päivältä ryöpynnyt ja yhä ryöppyää päällemme semmoisena pyörremyrskynä, että silmät ovat melkein soenneet, tunne turtunut ja hermot menettäneet kykynsä vastaanottaa enempiä vaikutuksia. On enää mahdotonta sanoa, mikä isku enin kirveli. Vaikka teurastukset ka muut vielä jatkuisivatkin, tuskin ne enää jaksaisivat järkyttää mieltä enemmän kuin se, mitä jo on tapahtunut.
Ne ovat vain ensimmäiset raipat, jotka oikeastaan tuntuvat. Sota – sisällinenkin– karkaisee herkimmänkin. Toveri toisensa perästä kaatuu juoksuhaudassa ja kannetaan pois, ja toiset jäävät verrattain tyyninä odottamaan omaa vuoroaan. Luultavasti jää eloon jääneelle kuitenkin joitakin kauhun kuvia, joita eivät mitkään uudet kuvat enää voi kuluttaa pois tai tunkea tieltään. Hän näkee ne aina edessään, ne uudistuvat unissa varmaankin vielä vuosikymmenien päästä, ne periytyvät niin kuin vissit tyypilliset ison vihan kauhut meillä, muistotietoina, polvesta polveen.
On eräitä merikaartimurhia ja niihin liittyneitä kohtauksia, jotka ainakin minuun ovat vaikuttaneet kuita voimakkaammin ja jotka luultavasti tulevat jäämään tajuntaani lähtemättömiksi.
Enhän ollut näkemässä Bjonin teloitusta Malmilla, mutta on niin kuin olisin todistajana sen elänyt. Sosialistisen vallankumousjärjestön murhamiehet saapuivat hänen asuntoonsa ja veivät hänet ulos ja vaativat häntä mukaansa Malmin elävien kuvien teatteriin, jonka nämä sudet olivat valinneet ja vallanneet luolakseen. Bjon on ruotsalainen, suomenkieltä taitamaton mies. Hän pyytää päästä seuraamasta heitä, koska he eivät kuitenkaan tulisi ymmärtämään toisiaan. Silloin he luopuivat siitä aikeestaan, mutta asettavat hänet, vanhan miehen, sen sijaan oman kotinsa seinää vasten, marssivat paraatissa hänen ohitsensa ja ampuvat häneen – seitsemän laukausta. En tiedä ampuvatko he niin huonosti, että vasta viimeinen laukaus tappaa vai tahtovatko he kaikki olla mukana ettei kukaan saisi yksin kunniaa tai kirousta. Murhatun vaimo kuulee laukauksen, juoksee ulos ja näkee miehensä suullaan maassa. Hän tahoisi viedä pois ruumiin, mutta ei jaksa. Hän huutaa: ”Eikö ole ainoatakaan ihmistä, joka tahtoisi auttaa m inua?” Merihurtat hohottavat – kuulen korvissani sen aitosuomalaisen, raa´an räikeän naurunpurkauksen, jonka vertaista en ole kuullut minkään muun kansan suusta – ja poistuvat. Vaimo jää tuskissaan vainajan viereen. Silloin saapuu auttaja. Kuka hän on? Venäläinen sotamies, helläsydäminen, avulias tavaritshi. Hän auttaa rouva Bjonia kantamaan verisen ruumiin huoneeseen. Mies, joka näin surmattiin oli – kansakoulunopettaja.
Toinen tapaus: Hertonäsin vanhan kartanon iäkäs isäntä, maanviljelysneuvos Bergbom, hiljainen ystävällinen vanha herra, istuu aamiaispöydässä perheensä kanssa. Sisään syöksähtää seitsemän punakaartilaista, luultavastikin Sörnäisten ja Siltasaaren paksuinta sakia huutaen: ”Kädet ylös!” Bergbom, joka on vähäkuuloinen, joka ainoastaan näkee, mutta ei kuule, nousee ylös ja kysyy: ”Mitä he sanovat?” Vastaukseksi hän saa kuulan otsaansa ja vaipuu veriinsä siihen paikkaan. Hän ei tiennyt, mistä edes oli kysymys , ei päässyt tilaisuuteen pelastumaan sillä ainoalla keinolla, mitä hänelle ehkö ainbakin toistaiseksi olisi varattu henkensä pelastamiseksi: nostamalla kätensä. Näen hänen seisovan kuuron kysyvä, harhaileva katse silmissään. Saiko hän ehkä surmansa sen vuoksi, että hyökkääjät pelkäsivät hänen mahdollisesti pöytäveitsellä ja haarukalla käyvän heidän kimppuunsa?
Tämä samoin kun edellinenkin tapaus on järkyttävimpiä kaiken muun ohessa siihenkin nähden, että siinä taas murhatun vaimo joutuu vastakkain miehensä murhaajain kanssa. He vaativat nyt, että hänen, ennen kuin hänen miehensä on vetänyt viimeisen henkäyksensä, kun hänen kätensä vielä on lämmin eikä silmä vielä ole tyyten sammunut, että hänen on luovutettava ne aseet, joita muka on talossa. Epätoivoissaan huudahtaa rouva Bergbom: ”Viekää Jumalan nimessä kaikki, mitä tahdotte ja ampukaa minutkin!” Konnat poistuvat, pannen kuitenkin leskelle uhkavaatimuksen, että hänen ennen vissiä määräaikaa on tuotava aseet Hertonäsin työväentalolle, muussa tapauksessa he tulevat itse takaisin.
Kolmas tapaus – mutta aivoni eivät tällä hetkellä enää jaksa kynän jäljennettäväksi esittää enempiä kauhun kuvia. Niitähän muuten lehdet ovat täynnä ja kai tulee lisää huomenna ja ylihuomenna, kokonaiskuvia ja yksityiskuvia. Edessäni seisoo niistä, mitä olen nähnyt, kuullut ja lukenut, suurena tummana taustana seuraava monin eri yksityiskohdin toistuva tyypillinen yleiskuvallinen tapaussarja: Nuori mies, isänmaan toivo, ylioppilas, polyteknikko tai muu nuori mies – silloin tällöin myös joku vanhempikin – ajetaan keskellä yötä vuoteestaan, sitten kun hänen asuntonsa ovet ovat murretut. Hänet raahataan hänetkin venäläistenpistimien välissä jonnekin ja suljetaan sinne jonnekin useiksi vuorokausiksi odottamaan tuomiotaan, joka voi olla myöskin kuolemantuomio. Ja mitä hän on rikkonut? Hän on ihanteellisena, vallatonna jäsenenä liittynyt yhteiskunnalliseen vapaaehtoiseen palokuntaan ollakseen valmis sammuttamaan mahdollista tulta, joka uhkaa polttaa hänen kotikuntansa yleisen ja yksityisen omaisuuden. Hän on jäsen siinä nostoväessä, jonka mahdollisesti, valitettavasti, ehkä täytyy tarttua aseeseen maansa saapumassa olevan vapauttamisen puolesta, meidän ainoalla oikeutetulla ja omalla rintamallamme, kotiemme rintamalla. Hän on myöskin tähän tehtävään lupautuessaan tarjonnut kättä jokaiselle muulla suomalaiselle, puolueeseen katsomatta, sosialistille niin kuin porvarillekin, siinä viattomassa uskossa, että on olemassa tapauksia, jolloin kaikesta huolimatta, vielä sittenkin on olemassa yhteinen isänmaa, eikä vaan luokka-isänmaa. Se on hänen rikoksensa. Siitä hänet vangitaan sen tekosyyn nojalla, että hän muka aikoo ampua veljensä demokraattia, joka, nuori mies hänkin, yhtä köyhiä ehkä molemmat, asuu seinäkkäin hänen kanssaan jossain Sörnäisten työläisasunnoista ja syö samaa nälkävuoden ruokaa jossain kansankeittiössä. Suomen kansalainen hakee hänen maassaan majailevalta vieraalta väeltä hyökkäysapua tuota toista Suoman kansalaista vastaan. Minä en luule, että luokkataistelun historia, ei ainakaan nykyinen, tuntee ainoatakaan esimerkkiä moisesta teosta. Semmoiseen ei liene ennen ryhdytty missään maassa minkään aatteen, minkään edun nimessä.
Se oli siis se kuva, kolmas. Neljättä ei ole tarvis loihtia esiin. Jo tässä on testiä riittävästi sen tueksi, johon oikeastaan tahdon tulla.
*
Näiden tekojen, näiden kolme ja kolmen sadan kolmenkymmenen kolmen samanlaisen teon tekijöille vaaditaan nyt amnestiaa, yleistä anteeksiantoa. Esiintyy joukko henkilöitä; entisiä senaattoreja, eduskunnan jäseniä, maan suurimman puolueen toimihenkilöitä, miehiä, jotka ovat toimineet myöskin järjestyksen valvojina, sanomalehtimiehiä, tarjoutuen ehdokkaiksi Suomen senaattiin, ensimmäiseen senaattiin sen jälkeen kuin Suomi on julistautunut itsenäiseksi. Nämä yhteiskuntamme pylväiksi pyrkijät esittävät Suomen kansan eduskunnan hyväksyttäväksi heille annettavan toimintaohjelman, jonka viimeisen kohdan mukaan heillä olisi teetettävä eduskunnalle annettava ehdotus yleisen armahduksen myöntämisestä niille henkilöille, jotka suurlakkoliikettä edistäessään järjestöpäätöstensä toimeenpanijoina ovat joutuneet rikkomaan lakia.
Siis kenelle? Ei kai vain pikkuhäiriöiden aikaansaajille, puotien ja pankkien sulkijoille, vaan kaiken todennäköisyyden mukaan suurpahantekijöillekin? Bjonin teloittajillekin, Bergbomin surmaajille?
Eihän ikinä! Ei niin kauan, kun laillisen yhteiskuntajärjestyksen ja kansalaisvapauden vanhan linnan puolustajilla on turvanaan nyrkinkokoinenkaan kivi passiivisen vastarinnan muurista. Ei vaikka mitkä tulituikut tahansa uhkaisivat ampua säpäleiksi koko yhteiskunnan sen vanhain vartijain ympäriltä – ei ennen eikä sittenkään meillä riistetä leskeltä lain turvaa miehensä murhamiesten saattamisesta vastaamaan teoistaan. Ja vaikka valtiollinen itsenäisyytemme siihen hetkeksi hukkukoon, ei sittenkään. Sillä mitä me teemme itsenäisyydellä, jos se on perustettava pistimille, orpojen ja leskien kirouksiin, ostettava viattomien verellä?
Minun on mahdoton käsittää sitä sieluntilaa, jossa moinen ehdotus on voitu tehdä. Nämä tämmöisen armahduksen vaatijat kai selittävät, että heidän oli pakko luvata mitä tahansa kiihoittuneille joukoilleen viskata osa kansalaisvapautta toisen osan pelastamiseksi ympärillä ulvovan susilauman suusta. He tekivät sen muka pelastaakseen porvarit vielä pahemmilta pogromeilta kuin mitä jo li pantu toimeen. Elkööt huolehtiko porvarillisen yhteiskunnan pelastamisesta moisilla keinoilla. Tuhat kertaa ennemmin mikä turmio, mikä romahdus tahansa kuin tällainen rakentamus. Pelottomana tulee Suomen kansa seisomaan vielä luhistuneenkin lakilinnansa raunioilla.
Epäilemättä olisi ollut mieluista ja vapauttavaa saada antaa armahdus niiden, jotka ovat oikeat syylliset siihen, mitä on tapahtunut. Kiihoittajain, joita itseään lain koura ei voine tavata – ihmettelen muuten, ettei se sitä voi – on kai ilkeähköä olla näkemässä, että heidän kiihoittamansa arenalla toimijat joutuvat kiinni, kun he itse istuvat ylhäällä aitoissaan katselemassa toimeenpanemaansa härkätaistelua. Näitä kansalaisiaan kohtaan heillä ehkä on vielä jotain säälin- ja veljentunteen velvoitusta. Olisihan amnestia laastaria ehkä omantunnon pikku haavoille. Tai ehkä he pelkäävät omaa nahkaansa? Ehkä he vain tahtovat estää omia toreadoorejaan loppujen lopuksi raatelemasta heitä itseään, sittenkuin yleisö kyllästyneenä vereen ei enää halua nähdä näytelmän jatkuvan ja käy pistinmiesten kimppuun sitä vihdoinkin keskeyttääkseen.
Tietysti he nyt niin kuin aina ennenkin vastaavat, että he evät ole ketään kiihoittaneet, että kaikki syy villiintymiseen on oloissa, jotka ovat yksinomaan porvarien luomat ja joita nämä muka eivät tahdo parantaa. Siihen pyydän sanoa, että vallankumouksesta alkaen olen lukenut ”Työmiestä” joka päivä, kesällä pakostakin. Olen tahallani antautunut sen hypnotisoinnin alaiseksi, joka on lakkaamatta uudistuvassa päristyksessä. Jollen olisi koskaan mitään muuta lukenut, en oppinut katsomaan maailmaa muulta kuin työväkemme pää-äänenkannattajan kannalta, olisin näinä päivinä mahdollisesti kuulunut niihin, jotka eivät näe työläiselle muuta vapautusta kuin sen, minkä sille lupasi vallankumous ja minkä sille koetti valmistaa punakaarti. Olisin herännyt huumeestani, luonut vääristelyjen ja valheiden ja vihan ja yksipuolisen esityksen myrkyt verissäni vasta sitten, kun olisin nähnyt jonkun suojeluskaartilaisen veren pärskähtävän silmilleni.
”Työmies” ei yhäkään vielä ole tullut tuntoihinsa. Ei ainoallakaan voimasanalla se niistä monista, joita sillä on käytettävänään, ole koettanut hillitä intohimoja. Lauhduttamatta laumojaan se yhä kulkee niiden mukana. Siltasaaren miehet vaativat armahdusta, koska kai kaartit sitä itse vaativat. He eivät uskalla asettua sitäkään vastaan. Lehti ei kerro yhtä ainoata murhatapausta muuten kuin niin, että se joko tapahtui itsepuolustukseksi tai laukesi browninki vahingossa, taskusta otettaessa tai jotenkuten sillä tavalla. Se ei halua herättää tukijoissaan mitään siveellistä vastatunnetta tapahtumain johdosta.
Mikä komea teko, jos johtajat olisivat tehneet toisin, jos he olisivat astuneet esiin ja sanoneet: me emme voi laillistuttaa teidän väkivaltaanne, te saatte vastata teoistanne, ampukaa meidätkin, jos tahdotte. Silloin olisi armahdus ja anteeksi anto ollut ainakin jossain määrin mahdollinen, silloin olisi ajateltu Tokoista, kesäisiä puheita muistellen ja muut metkut unohtaen: taitaa siitä sittenkin vietä tulla mies, kansan mies, tulevan Suomen mies. Silloin olisi eduskunta, hänen kaikesta entisyydestään huolimatta, mahdollisesti pannut hänen ka hänen parhaiden seuralaistensa käsiin maansa purren peräsimen ja lojaalisesti käynyt soutamaan sitä hänen kanssaan maihin, vaikka siinä matkan teossa monta kertaa ehkä olisi ollutkin päänsä ja maansa kaupalla hyrskyjen ja karien keskellä.
Nyt?
Heissä ei ole mistä mihinkään muuhun kuin ajamaan siihen, mihin on tultu. Uhkaamaan ja vaatimaan kyllä, pitämään piiskaa porvarijuhtien selässä, kun he ovat olleet nääntymässä hallituskuorman alle, mutta ei vastamäessä sormellakaan auttamaan. Heissä ei ollut, eikä heistä taida tullakaan kiveä, joka kelpaisi kulmakiveksi, edes väliaikaisesti. Heidän asiansa, joka monen monessa, kaikkein useimmassa kohdassaan, on meidän muidenkin, koko kansan asia, ei ole enää heidän ajettavissaan. Suomen työmiehet tarvitsevat toisia miehiä kuin mitä ”Työmiehen” miehet ovat näyttäneet olevansa sillä hetkellä, kun uusi Suomi oli luotava. Miehiä, jotka eivät voi olla solidaarisia verikaartilaisten kanssa ja jotka tahtovat ja myöskin kykenevät hillitsemään nostattamaansa myrskyä, estämään ja rankaisemaan murhia, ryöstöjä ja veljeytymisiä maansa hirmuhaltijain kanssa, olkootpa ne sitten mitä kansallisuutta ja kansanluokkaa tahansa.
Juhani Aho
26.11.1917
Laki 8 tunnin työajasta.
Senaatissa esiteltiin eilen eduskunnan 16 p:nä kuluvaa marraskuuta päivätty kirjelmä, jossa ilmoitetaan eduskunnan saman kuun 15 p:nä päätettyään toistaiseksi itse käyttää keisarille ja suuriruhtinaalle voimassa olleiden säännösten mukaan kuulunutta valtaa, ensinmainittuna päivänä vahvistaneen ja määränneen julkaistavaksi kuluvan vuoden ensimmäisillä valtiopäivillä hyväksytyn ehdotuksen laiksi 8 tunnin työajasta.
Senaatti päätti julkaista lain virallisissa lehdissä ja asetuskokoelmassa.
27.11.1917
Valtiovarat Suomen Pankista loppuneet.
Pankki ei toistaiseksi lunasta valtion shekkejä.
Valtiovarain Suomen Pankista nyttemmin loputtua on Suomen Pankin johtokunta eilen antanut määräyksen, ettei valtiovaraston pano- ja ottotilille asetettuja shekkejä toiseksi ole lunastettava. Valtiokonttori on niin ikään eilen sähköteitse ilmoittanut eri läänien lääninkonttoreille, että valtiovaraston pano- ja ottotili Suomen Pankissa on tyhjä.
2.12.1917
Elintarveanarkia.
Koiviston 50-henkisen ”kansalaiskokouksen” ilmoitus elintarpeiden tuontikunnalle.
Koiviston kirkonkylän työväentalolla pidettiin marraskuun 28. pnä ”kansalaiskokous”, jossa pöytäkirjan mukaan oli saapuvilla 50 henkilöä. Kokous päätti lähettää tuontikunnalle seuraavan pöytäkirjanotteen:
Koska Senaatin Tuontikunta on jättänyt Koiviston kuntalaiset nälkäkuoleman partaalle, niin sen nojalla lausumme ankaran paheksumislauseen Senaatin Tuontikunnalle ja samalla ilmoitamme, että tulemme tästä lähtien takavarikoimaan jokaisen viljalaivan, joka kulkee Koiviston salmen kautta.
Kokouksen puolesta
Juho Leppänen
4.12.1917
Elintarvikekysymyksemme ja venäläinen sotaväki.
Elintarvikekysymyksemme on viimeaikaisten tapausten vuoksi joutunut sangen arveluttavaan vaiheeseen. Kuten tunnettua, ei oman maan tuotanto riitä tyydyttämään maamme järjestettyäkään kulutusta. Sen vuoksi on hallituksemme koettanut hankkia viljaa ulkomailta. Suurien vaikeuksien jälkeen on senaatin valtuuttama Tuontikunta saanut ostetuksi ja Pietariin kuljetetuksi jonkun määrän Suomeen tuotavaa viljaa. kun bolshevikikapina puhkesi, ei Pietarista sallittu lähettää sitä Suomeen. Päinvastoin Sisä-Venäjältä Suomeen ostettu vilja takavarikoitiin sotilaskomitean toimesta sen saapuessa Pietariin. Tilanteen Pietarissa jonkun verran rauhoituttua on taas yritetty maahamme tuoda venäläistä viljaa, mutta nytkin on se kohdannut esteen. Venäläinen sotaväki on viime perjantaista lähtein Valkeasaaren asemalla omavaltaisesti anastanut Suomeen osoitetut vilja- y.m. vaunut. Leninin hallituksen taholta on mahtavasti ilmoitettu, että viljaa on ja että hallitus huolehtii siitä, että Suomikin sitä saa. Mutta jo Suomea varten hankittujen elintarpeitten asemesta on sieltä saapunut sotilaskiväärejä ja patruuneja punakaarteille. Ja ne saapuvat Valkeasaareen ohi samana päivänä, kun sotamiehet anastavat meidän viljamme.
Mutta ei sillä hyvä, että venäläinen sotaväki anastaa rajalla Venäjältä saapuvan viljan, se näyttää tekevän mahdottomaksi elintarpeiden tuonnin muualtakin. Tuontikunnalle Ruotsin kautta ulkoa tulleet elintarvelähetyksetkin on anastettu Pohjanmaalla. Anastus eli ”takavarikoiminen” on tapahtunut nykyisen venäläisen ”virallisen” elimen, sotilasvallankumouksellisen komitean käskystä ja sen laskuun. Mutta ei siinäkään kyllin. Venäläinen sotaväki ottaa Pohjanmaalla viljaa ja kauroja, vieläpä maksamalla yli säädettyjen rajahintain. Sotilaskomiteain, jotka nyt edustavat venäläistä järjestystä, tarkoituksen on, näistä teoista päättäen saattaa elintarvikekysymyksemme vielä räikeämpään umpikujaan, kuin mihin se punakaartilaisten toimesta ja lakon johdosta oli saatettu ja jota nyt hallitus koettaa saada oikeaan uomaansa.
Täällähän ovat punakaartilaiset toimeenpanneet koti- ja kellaritarkastuksia, poikkeuksetta porvarien luona, ja ottaneet haltuunsa ne pienet erät, joita jollakin on ollut talven varaksi säästettynä tai kesän aikana omasta toimesta hankittuna. Esim. monet helsinkiläiset kesän aikana ovat kesäasunnoillaan viljelleet perunoita ja ruoanjätteet käyttäneet sikojen elättämiseen, siten rehellisellä tavalla hankkiakseen itselleen talven tarpeita. Nämä varastot ovat nyt joutuneet punakaarten saaliiksi, kun sosialistein ja heidän johtajansa useinkin täydet kellarit ovat saaneet ja saavat olla koskemattomina. Mutta punakaartein ryöstöt eivät ole rajoittuneet yksityisten porvarien ”varastoihin”. Ne ovat myöskin puuttuneet elintarvelautakuntien varastoihin ja toimintaan.
Venäläisten viimeaikainen menettely on lisäksi tehnyt aseman sellaiseksi, että elintarvekysymyksen järjestäminen asian nykyisellään ollen käy ylivoimaiseksi, tulkoonpa siitä huolehtimaan millainen hallitus tahansa. Elintarvekysymyksemme järjesteleminen edellyttää ennen kaikkea, että laillista yhteiskuntajärjestystä pidetään voimassa ja että ne toimenpiteet, joihin elintarvejohdon taholta ryhdytään, voidaan täsmällisesti toimeenpanna. Toiseksi se edellyttää, että maahan saadaan riittävästi elintarpeita ja ettei asiaan kuulumattomain taholta estetä sitä hankintaa, johon elintarveviranomaisemme eri elimineen ovat ryhtyneet.
Venäläisten menettelyä ei puolusta sekään väite, ettei venäläisellä sotaväellä olisi itsellään elintarpeita täällä. Sen muonittajain ja komiteain on hankittava Venäjältä muonaa ja jos sen toimitsijat eivät siihen pysty, niin otettakoon venäläinen sotaväki pois tästä maasta. Venäjää on aina pidetty Euroopan vilja-aittana, ja totta kaiketi se omassa maassaan pystyy kansalaisistaan huolehtimaan. Venäläisen sotaväen täällä pitämistä ei voida enää puolustaa sotilaallisistakaan syistä. Heidän valitsemansa hallitushan on jo rauhanneuvottelut aloittanut ja haluaa kaikesta päättäen saada sodan pikaiseen päätökseen.
Meidän kansaamme uhkaa nälänhätä. Ne vähäiset elintarvemäärät, jotka vielä ovat jäljellä, tarvitaan mitä kipeimmin omien kansalaistemme hengenpitimiksi. Yli kolme vuotta on jo venäläinen sotaväki ollut elintarpeihin nähden etuoikeutetussa asemassa. Se on ollut syynä karjakantamme tavattomaan vähentymiseen, se on etuoikeudella syönyt voivaramme. Nyt kun nälkä on mitä uhkaavin, se estää viljantuonnin Venäjältä, anastaa ulkomailta tänne tuotavat elintarpeet ja, rikkoen elintarvelakia, syö vähäisenkin viljamme. Mutta asianhaarain pakosta käypi ehdottomasti oikeutetuksi vaatimukseksi, että niukat kotoiset elintarpeemme ovat jätettävät meille itsellemme.
5.12.1917
Suomen uusi hallitusmuoto ja täydellinen riippumattomuus.
Esitys eduskunnalle.
Hallitus tulee kääntymään ulkovaltain puoleen pyytäen niiden tunnustusta riippumattomuutemme turvaamiseksi.
Senaatin puheenjohtajan puhe esitysehdotusta jättäessään ja ilmoitus hallituksen toimnepiteistä.
Eilen klo 2,30 jätti eduskunnalle senaatti esityksen uudeksi hallitusmuodoksi ja hallitusmuodon perusteiksi. Senaatin talousosasto oli kokonaisuudessaan esittelijäsihteeri Rautavaaran seuraamana saapunut esitystä jättämään. Senaatin puheenjohtaja Svinhufvud lausui: Suomen eduskunta on 15. päivänä viime marraskuuta, nojaten maan hallitusmuodon 38 §:ään, julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi sekä sittemmin asettanut maalle hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen. Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapauden kaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.
Tämän päämäärän saavuttamiseksi tarvitaan lähinnä eräitä toimenpiteitä eduskunnan puolelta. Suomen voimassaoleva hallitusmuoto, joka on nykyisiin oloihin soveltumaton, vaatii täydellistä uusimista, ja siitä syystä hallitus on nyt eduskunnan käsiteltäväksi antanut ehdotuksen, joka on rakennettu sille perusteelle, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Katsoen siihen, että uuden hallitusmuodon pääperusteet on saatava viipymättä voimaan, on hallitus samalla antanut esityksen perustuslain säännöksiksi tästä asiasta sekä eräitä muitakin lakiehdotuksia, jotka tyydyttävät kipeimmät uudistustarpeet ennen uuden hallitusmuodon aikaansaamista.
Sama päämäärä vaatii myös toimenpiteitä hallituksen puolelta. Hallituksen tulee kääntyä toisten valtojen puoleen saadakseen maamme valtiollisen itsenäisyyden kansainvälisesti tunnustetuksi. Tämä on erityisesti nykyhetkellä sitä välttämättömämpää, kun maan täydellisestä eristäytymisestä aiheutunut vakava asema: nälänhätä ja työttömyys pakottavat hallitusta asettumaan suoranaisiin väleihin ulkovaltojen kanssa, joiden kiireellinen apua elintarpeiden ja teollisuutta varten välttämättömien tavarain maahantuomiseksi on meidän ainoa pelastuksemme uhkaavasta nälänhädästä ja teollisuuden pysähtymisestä.
Venäjän kansa on kukistettuansa tsaarivallan useampia kertoja ilmoittanut aikovansa tuoda Suomen kansalle sen vuosisataiseen sivistyskehitykseen perustuvan oikeuden omien kohtaloidensa määräämiseen. Ja laajalti yli sodan kaikkien kauhujen on kaikunut ääni, että yhtenä nykyisen maailmansodan tärkeimmistä päämääristä on oleva, ettei yhtäkään kansaa ole vastoin tahtoansa pakotettava olemaan toisesta riippuvaisena. Suomen kansa uskoo, ettei vapaa Venäjän kansa ja sen perustava kansalliskokous tahdo estää Suomen kansan pyrkimystä astua vapaiden ja riippumattomien kansojen joukkoon. Ja Suomen kansa rohkenee samalla toivoa maailman muiden kansojen tunnustavan, että Suomen kansa riippumattomana ja vapaana parhaiten voi työskennellä sen tehtävän toteuttamiseksi, jonka suorittamisella se toivoo ansaitsevansa omintakeista, jos kohta vaatimatonta, sijaa maailman sivistyskansojen joukossa.
Puhemiehen vastaus
Otettuaan vastaan esityksen lausui puhemies: Kunnioitettu herra senaattori! Suomen kansan hartain toivo nykyisenä maailmanhistoriallisten tapausten aikana on päästä jokaisen itsetietoon kohonneen kansakunnan valtiollisten pyrkimysten päämäärään: täysin itsenäiseksi kansaksi. Vilpittömällä tyydytyksellä on teidän nyt tekemästänne ilmoituksesta voitu havaita, että hallitus on ryhtynyt ja edelleen tulee ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin Suomen itsenäisyyden toteuttamiseksi.
Sosialistien suhtautuminen hallituksen esitykseen
Ed. Manner oli sitä mieltä, ettei senaatin pitäisi tulla eduskunnalle jättämään esitystään in corpore, vaan lähettää esityksensä kirjeessä, jotta puhemiehistö voisi niitä tarkastaa. Puhuja ei pitänyt hallituksen esityksiä sellaisina, joita hallitus valtiopäiväjärjestyksen mukaan on oikeutettu antamaan, koska eduskunta on itse päättänyt käyttää sitä valtaa, joka ennen on kuulunut suuriruhtinaalle.
Ed. Airola pani vastalauseen sitä vastaan, että hra Svinhufvud toi eduskunnalle esityksiä, joihin sillä ei ollut oikeutta.
Hallituksen esitys uuden hallitusmuodon perusteista
Sitten kun eduskunta marrask. 15 p. on julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi, on käynyt välttämättömäksi mahdollisimman nopeaan saada lailla ratkaistuksi ainakin tärkeimmät Suomen valtiosääntöä koskevat periaatteet.
Koska kuitenkin on mahdollista, että se esitys Suomen hallitusmuodoksi, jonka hallitus on päättänyt eduskunnalle antaa, ei ennätä kyllin nopeasti tulla eduskunnasta loppuun käsitellyksi, antaa hallitus samalla eduskunnalle ehdotuksen laiksi Suomen hallitusmuodon perusteista, joka olisi voimassa, kunnes uusi hallitusmuoto saadaan säädetyksi.
Tähän lakiehdotukseen ei kumminkaan ole otettu säännöksiä, jotka tarkoittavat hallituksen saattamista eduskunnalle vastuunalaiseksi, eduskunnan esitysoikeuden laajentamista sekä valtiotaloutta, vaan antaa hallitus näistä eri esitykset. Tämä ehdotus on seuraava:
Laki Suomen hallitusmuodon perusteista
Suomen eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty heinäkuun. 20. päivänä 1906 annetun valtiopäiväjärjestyksen 60 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään täten:
1§. Suomi on tasavalta, jonka valtiosääntö on vahvistettu hallitusmuodossa ja maan muissa perustuslaeissa.
2§. Lainsäädäntövalta on eduskunnalla.
Ylin toimeenpaneva valta on uskottu tasavallan presidentille. Sen ohessa on maan yleistä hallitusta varten oleva valtioneuvosto, johon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä ministereitä.
Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.
3§. Oikeus tehdä ehdotuksia uuden lain säätämisestä sekä ennestään olevan muuttamisesta, selittämisestä tai kumoamisesta on presidentillä sekä eduskunnalla.
Presidentin aloiteoikeutta käytetään antamalla eduskunnalle esityksiä lakiehdotuksineen. Lakiehdotukset laatii valtioneuvosto.
4§. Laki, jonka eduskunta on hyväksynyt, esitellään valtioneuvostolle ja presidentille, joka antaa määräyksen julkaisemisesta sanamuodoltaan sellaisena kuin sen eduskunta on hyväksynyt. Kun laki ensi kerta presidentille esitellään, olkoon hänellä presidentin valta määrätä, että laki on eduskunnassa otettava uudestaan käsiteltäväksi uusien vaalien jälkeen.
5§. Tasavallan presidentin valitsee Suomen kansa välittömillä vaaleilla kuudeksi vuodeksi. Vaalioikeus on niistä jokaisella, joka on oikeutettu ottamaan osaa eduskuntavaaleihin. Kaikilla on yhtäläinen äänioikeus ja kukin äänestää yhtä ehdokasta.
Vaali toimitetaan tammik. 15 ja 16 p. siinä järjestyksessä kuin erityisessä laissa säädetään. Se, joka silloin saa enemmän kuin puolet kaikista annetuista äänistä, on valittu. Jollei kukaan saa niin suurta äänimäärää, toimitetaan helmik. 15 ja 16 p. uusi vaali, josta kukin äänioikeutettu äänestää yhtä niistä kolmesta, jotka edellisestä vaalista saivat enimmät äänet, ja se, joka tällöin saa suurimman äänimäärän, katsotaan valituksi.
Ensimmäisissä vaaleissa käytetään 1017 vuoden eduskuntavaaleja varten vahvistettuja vaaliluetteloja. Tarkempia määräyksiä vaalien toimittamisesta antaa hallitus.
6§. Toimeensa astuu presidentti huhtik. 15 p. ja antaa silloin eduskunnan edessä seuraavan juhlallisen vakuutuksen:
Minä N.N. jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan täten, että minä presidentin toimessani tulen vilpittömästi ja uskollisesti noudattamaan ja voimassa pitämään tämän maan valtiosääntöä ja lakeja, sekä kaikin voimin edistämään Suomen kansan menestystä.
Ensimmäinen presidentti astuu toimeensa heti, kun vaalin tulos on julistettu.
7§. Kunnes ensimmäinen presidentti on valittu, käyttää hänen oikeuttansa pääministeri.
8§. Presidentillä on oikeus antaa asetuksia asioista, joita ennestään ovat hallinnollisilla säännöksillä järjestetyt, niin myös asetuksella tarkempia määräyksiä lakien täytäntöönpanosta, valtion omaisuuden hoidosta sekä hallintovirastojen ja yleisten laitosten järjestysmuodosta ja toiminnasta. Asetukseen älköön kuitenkaan otettako säännöstä, joka sisältäisi lain muutoksen.
Presidentti tekee päätöksensä valtioneuvostossa.
9§. Valtioneuvoston jäseniksi, joiden tulee nauttia eduskunnan luottamusta, kutsuu presidentti rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Valtioneuvostoon nähden noudatetaan soveltuvilta kohdin, mitä Suomen senaatissa on säädetty.
10§. Tämän lain kautta, joka on voimassa perustuslakina, kumotaan ne elokuun 21. p 1772 annetun hallitusmuodon, helmik. 21 p. ja huhtik. 3 p. 1789 annetun yhdistys- ja vakuuskirjan sekä kaikkien muiden lakien ja asetusten säännökset, jotka ovat ristiriidassa tämän lain kanssa.
Uusi hallitusmuoto
Senaatin eduskunnalle jättämä esitys uudesta hallitusmuodosta perustuu perustuslakikomitean laatimaan ehdotukseen, johon on tehty vain muodollisia muutoksia sekä sellaisia muutoksia, kuin nykyinen tilanne vaatii. Ne koskevat ulkopolitiikkaa ja sotalaitosta.