sivu2

16.2.1917
Upotussota – uusi vaihe sodan historiassa

(S.H.) Norjalainen sotilaskirjailija kapteeni B. W. Nörregaard kirjoittaa ”Dagens Nyheterissä” Saksan julistamasta säälimättömästä upotussodasta m.m. seuraavaa:
Paljon tärkeämpiä kuin viimeaikaiset taistelut maasotanäyttämöllä, ovat ne tiedot, joita olemme saaneet Saksan aloittamasta säälimättömästä upotussodasta, joka alkaa aivan uuden vaiheen nykyisen sodan historiassa. Saadaksemme selvän käsityksen nykyisestä asemasta, on tarpeellista tutustua sen suuren puheen sisältöön, jonka Saksan valtiokansleri Bethmann-Hollweg piti tammik. 31 p. valtiopäivillä. Valtiokansleri huomautti, että kysymys säälimättömästä upotussodasta on ollut seikkaperäisen pohdinnan alaisena Saksan hallituksen ja valtiopäivien välillä kolme kertaa viime vuonna, nimittäin maalis-, touko, ja syyskuussa. Mutta joka kerta päätettiin silloin olla tekemättä mitään muutosta upotussodan käyntitapoihin. Tämä ei tapahtunut sen vuoksi, että periaatteessa olisi vastustettu säälimätöntä upotussotaa, vaan koska sotilaallinen, poliittinen ja taloudellinen tilanne oli silloin sellainen, että säälimättömän upotussodan käymisestä olisi ollut enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Mutta mitä sen jälkeen on tapahtunut sellaista, joka on muuttanut aseman siinä määrin, että nyt on päätetty ryhtyä säälimättömään upotussotaan? Bethmann-Hollweg teki tarkoin selkoa kysymyksen positiivisesta puolesta: Sukellusvenheiden lukumäärä on nyt melkoisesti lisäytynyt; viime vuonna koko maailmassa tullut huono viljasato aiheuttaa jo nyt vakavia vaikeuksia Englannille, Italialle ja Ranskalle ja nämä vaikeudet tulevat melkoisesti lisäytymään säälimättömän upotussodan kautta; hiilipula, joka jo nyt Ranskassa ja Italiassa on tuntuva, malmin ja teräksen tuonti Englantiin tehtaita varten sekä puutavarain tuonti hiilikaivoksia varten vaikeutuu upotussodan johdosta. Tämän lisäksi on otettava huomioon, että uudet suuret ja voimakkaasti rakennetut ”sukellusristeilijät” voivat nyt toimita suuremmalla varmuudella ja laajemmalla alueeella.
Mitä kysymyksen negatiiviseen puoleen tulee, niin lausui valtiokansleri Bethmann-Hollweg viime syyskuussa: ”Niinpian kuin minä armeijan ylijohdon kanssa tulen vakuutetuksi siitä, että säälimätön upotussota vie meidän lähemmäksi voitokasta rauhaa, niin tullaan tätä upotussotaa käymään.” Tämä ajankohta ei ollut viime syyskuussa, mutta nyt se siis on tullut.

Millä perusteella Saksan armeijan ylijohto arvostelee asiaa nyt toisella tavalla kuin viime syksynä? Taloudellinen ja poliittinen asema ei ole sanottavasti sen jälkeen muuttunut. Mahdollisuus, että Yhdysvallat pitäisivät säälimätöntä upotussotaa sodan aiheena, ei ollut suurempi syyskuussa kuin nyt. Ne taloudelliset ja poliittisen muutokset, joita sota Yhdysvaltain kanssa aiheuttaisi Saksalle, olivat silloin samat kuin nytkin. Sen vuoksi voitaneen tehdä se johtopäätös, että Saksan armeijan ylipäällystö on ratkaissut tämän kysymyksen puhtaasti sotilaallisia näkökantoja silmälläpitäen.

Millä tavoin sotilaallinen asema on muuttunut viime syyskuun jälkeen? Ensiksikin ovat keskusvallat valloittaneet koko Valakian ja Dobrudshan sekä osan Moldausta. Tämä antaa niille aihetta uskoa, että jos ne kykenevät pitämään hallussaan näitä rikkaita vilja-alueita syksyyn saakka, silloin myöskin Romanian rikkaat petroleumilähteet taas saadaan kuntoon, nälänhädän kauhu on ainaisesti karkoitettu Keski-Europan maista.

Toiseksi on Sommen tastelu päättynyt ”tasapeliin”, Tämä liittolaisten suurin voimanponnistus v. 1916 ei voinut murtaa saksalaisten rintamaa lännessä eikä se voinut pakottaa edes saksalaisia sitomaan läntiselle rintamalle niin suuria sotavoimia, että niiden hyökkäystoiminta muilla rintamilla olisi käynyt mahdottomaksi. Luonnollisesti tulevat liittolaisten ponnistukset ja sotavoimat olemaan suuremmat 1917 kuin 1916, mutta saksalaiset toivovat voivansa lisätä omia apuneuvojansa samassa määrässä, ehkäpä enemmänkin, niin ettei asema muutu heille epäedulliseksi.

jos aisanlaita todellakin olisi niin, niin tämä merkitsisi sitä, että keskusvaltoja ei voida nälällä eikä sotilaallisilla keinoilla pakottaa rauhaan v. 1917. Yhdysvaltain sekautuminen sotaan merkitsisi liittolaisille sangen pientä apua, sillä vasta noin vuoden kuluttua Amerika voisi lähettää Europaan sellaisia sotavoimia, että ne voisivat vaikuttaa sotilaalliseen asemaan. Mutta keskusvallat ovat selvillä siitä, että liittolaiset voivat helpoimmin kestää sodan jatkumista ja sen tähden ne tahtovat saada sodan loppumaan jo tänä vuonna. Saksan armeijan ylijohto toivoo tuskin voivansa enää ratkaisevasti voittaa vastustajiansa maalla, jollei se kykene saamaan aikaan perinpohjaista muutosta niissä olosuhteissa, joissa sotaa tähän saakka on käyty. Kun Saksan yleisesikunta on ottanut niin väkivaltaisen ja kohtalokkaan askeleen, kuin säälimättömän upotussodan alkamisen, niin lienee se tapahtunut juuri sen vuoksi, että saksalaiset pitävät mahdottomana saavuttaa voittoa yksinomaan maasotavoimilla ja sen vuoksi he toivovat upotussodan kautta ja tämän vuoden kuluessa saavansa aikaan yleisessä asemassa ratkaisevan muutoksen. He toivovat tuskin voivansa saada nälänhätää aikaan Englannissa mutta he uskovat voivansa melkoisessa määrässä rajoittaa hiilen ja muiden raaka-aineiden vientiä Englannista sen läntisiin liittolaismaihin ja siten lamaannuttaa sotatarpeiden ja aseiden tuotannon Ranskassa ja Italiassa, joten liittolaisten maasotavoimat melkoisesti heikontuisivat.

Minä olen siis sitä mieltä – lausuu kapteeni Nörregaard –  että keskusvallat ovat tunnustaneet, että heidän ainoa mahdollisuutensa voittaa vastustajat on käytettävä tänä vuonna, ponnistamalla kaikki kansan sekä sotilaalliset että siviilivoimat, ja tällöinkin voiton edellytyksenä on se, että saksalaisten onnistuu melkoisesti rajoittaa Englannin ja sen liittolaisten välistä liikeyhteyttä. Loogillisena seurauksena tästä on ollut säälimättömän upotussodan julistaminen. Toisena johdonmukaisena siitä tulee olemaan, kuten pian saamme nähdä, keskusvaltain taholta niin voimakas hyökkäys, että kaikki nykyisen sodan aikaisemmat taistelut ovat olleet vain leikkiä siihen verraten. Ja tämä hyökkäysliike tulee nähtävästi aloitettavaksi läntisellä rintamalla.

18.3.1917
Eilispäivä Helsingissä.

Eilispäivän monivaiheisia tapahtumia on vaikea kuvata. Lainehtivaa liikettä, huhujen virvatulia, eläköön-huutoja, innostusta ja myöskin mielten levottomuutta…

Aamupäivällä. Jo varhaisesta aamusta liikuskeli kadulla sotamiehiä sekä suurina kulkueina että pienempinä ryhminä, melkein kaikki aseistettuna. Kulkueiden etunenissä kannettiin punaisia lippuja, toisissa oli myöskin soittokunnat mukana. Ja miesten käsivarsissa, rinnuksissa tai kiväärien piipuissa oli punaisia kangaskaistaleita. Ennen pitkää näkyi kaduilla myöskin upseereja punaisin käsivarsinauhoin.

Kulkueet ja parvet suuntasivat askeleensa eri tahoille. Aluksi mentiin Kauppatorilla, myöhemmin kokoutui Rautatientorille sotilaita monituhantiseksi joukoksi, josta tavan takaa kuului hurraahuutoja. Siviiliväestöä ei torille laskettu.

Kadunkulmissa ja kaduilla liikkui patrulleja, jotka ylläpitivät järjestystä. Siviiliväestöä liikkui kaduilla runsaasti, useimmilla rinnassaan tahi käsivarsissaan punanauhat. Yleisön käyttäytyminen oli vakavan arvokasta.

Sanomalehtien lisälehdet, jotka sisälsivät valtaistuimesta luopumismanifestin ja oikeusministeri Kerenskin selityksen, menivät tietenkin kaupan monituhantisina painoksina.

Pääkaupungin kansa- ja oppikouluissa lopetettiin lukeminen jo ensimmäisinä aamutunteina. Niin ikään suljettiin pankit, postilaitos, rautatiehallitus ja useat liikkeet. Raitiovaunut eivät kulkeneet koko päivänä.

Sotilaskulkueitten liikkuessa Pohjois-Esplanadinkatua pitkin ammuttiin laukaus eräästä Merkuriuksen talon ikkunasta. Toistaiseksi on tietymätöntä, oliko se tähdätty sotilaita vastaan. Joka tapauksessa se siltä näytti ja sotilaat vastasivatkin kiväärin- ja kuularuiskulaukauksin. Tässä tilaisuudessa haavoittui muutamia henkilöitä. Myöskin lienee eräitä välikohtauksia sattunut sotamiesten ja sellaisten upseerien välillä, jotka kieltäytyivät kiinnittämästä punaista nauhaa käsivarteensa. Muutamat vastustelevat upseerit lienevät tällöin saaneet surmansa.

Itämeren laivaston päällikön päiväkäsky. Klo 11 tienoissa kierteli keskikatuja sotilasauto, josta jaettiin suomennettuna näin kuuluvaa päiväkäskyä: ”Täten julkaisen seuraavan, meriministeri A.I. Gutshkovilta saamani sähkösanomat, joka on luettava kaikille joukko-osastoille. Vara-amiraali Rjepenin.
Laivaston ylipäällikölle, Helsingissä.
Ilmoittakaa kaikkien meri- ja maasotajoukkojen päälliköille: Pyydän Teitä puolestani osastoille ilmoittamaan, että järjestys on palautumassa kaikkialla Venäjällä valtakunnanduuman, upseerien, sotaväenosastojen ja kansan yhteisin ponnistuksin. Ainoastaan siinä, että täydellinen järjestys ylläpidetään, näkee nykyinen hallitus takeet siitä, että Isänmaamme saavuttaa lopullisen voiton. Ilman sitä on voitto mahdoton, ja Venäjä voi, sen sijaan, että se murskaisi vihollisen, joutua perikadon partaalle. Totelkaa päälliköitänne, jotka samoin, kuin Tekin ovat tunnustaneet kansan aikaansaaman kumouksen, ja voitto on meidän! Muodostukoot nämä suuret päivät uuden, vapaan Venäjän onnellisen elämän aluksi! Muistakaa, että jokainen epäjärjestyksen päivä loitontaa meidät siitä voitosta, jota me toivomme ja joka maalle takaa rauhallisen, onnellisen ja vapaan työn Venäjän hyväksi. Meriministeri Aleksander Gutshkov.”

Pietarista saapui junalla klo 11 aikaan meriupseeri vara-amiraalin virkapuvussa. Hänet ottivat vastaan Rautatientorille kokoutuneet meriväen joukot raikuvin tervehdyshuudoin, joita jatkui kun hän autolla merisotilaitten saattamana lähti Katajanokalle.

Kaupungin poliiseja ei näkynyt kaduilla. Ne oli poistettu vartiopaikaltaan poliisiasemille ja koteihinsa sotaväen kehoituksesta. Sotaväki on ilmoittanut itse pitävänsä huolta järjestyksen ylläpidosta kaduilla.

Helsingin sosialidemokraattinen puoluetoimikunta on – kertoo Työmies – kokoutunut aina vähän väliä neuvotellen järjestöjen luottamushenkilöiden kanssa ja seuraten tarkasti asiain kulkua. Helsingin sosialidemokraattinen kunnallistoimituksen julkaisi eilisessä työmiehessä seuraavan julistuksen: ”Helsingin työväelle! Säilyttäkää järjestys! Olemme joutuneet suurten tapausten pyörteeseen. Mielet ovat jännityksessä. Meiltä kysytään harkittua ja tarmokasta esiintymistä. Ensimmäinen vaatimus on: Säilyttäkää järjestys ja kuri. Järjestyneen työväen ensikädessä tulee huolehtia siitä, että järjestys ja rauha säilyy. Älkää antako provokatorisen yllytyksen tai päättömän innostuksen johtaa harha-askeleihin, joista voi olla raskaita seurauksia työväelle ja sen ajamalle kalliille työväenluokan yhteiselle asialle.

Helsingin ammattiosastojen puheenjohtajat kutsutaan kokoon Työväentalolle tänä iltana klo puoli 8 neuvottelemaan syntyneen tilanteen esiintyöntämistä seikoista Sosialidemokraattisen kunnallistoimikunnan kanssa. Helsingin Sosialidemokraattinen kunnallistoimikunta.

 Lääninvankilaan saapui päivällä sotilasjoukko vaatien valtiollisia vankeja vapautettaviksi. Vankilan viranomaiset osoittivat heille sen osaston, joka on meriväen tuomioistuimen alaisen. Sieltä vietiinkin jonkun verran vankeja pois.

Pääkaupungin telefooniasemalla oli eilen varsinkin aamupäivällä työtaakka hyvin ankara. Telefooniyhtiö kehoitti yleisöä mahdollisimmassa määrässä rajoittamaan yksityiskeskusteluja. Suuremmitta häiriöttä suoriuduttiinkin ankarasta työstä.

Venäjän hallituksen edustajaa Roditshevia odotettiin saapuvaksi jo eilisaamuna. Myöhemmin ilmoitettiin, että hänen ylimääräisen junansa aikataulun mukaan olisi pitänyt saapua klo 1.40, mutta että se oli myöhästynyt 1 tunnin 15 minuuttia, joten tuloaika viivästyi klo 2.55:een.
Kolmen tienoissa saapuikin juna tuoden mukanaan hra Roditshevin sekä muutamia duuman jäseniä, m.m. sosialidemokraattinen edustaja Stobelev. Tulijat otettiin vastaan raikuvin hurraahuudoin. Kansallisteatterin edustalle rakennetulta lavalta piti ministeri puheen kokoutuneille sotilaille ja antoi jakaa heille tuomiaan julistuksia. Puoli viiden vaiheilla alkoivat joukot poistua torilta järjestynein rivein soittokuntien soittaessa ja eläköönhuutojen kaikuessa.

18.3.1917
Kahden suuruuden katoaminen.

Iltapäivällä perjantaina saapui tieto, että hrat Seyn ja Borovitinov iltapikajunalla vietäisiin Pietariin. Kellon lähetessä puolta yhtätoista oli rautatienaseman keisarilliseen odotushalliin johtavien portaiden eteen asetettu kaksi santarmia ja oven edessä seisoi santarmikenraali ja esikuntaupseeri. Jonkun verran yleisöä oli kokoutunut aseman edustalle ja asemasilta oli mustanaan kansaa. Jännittynein mielin, murra syvän hiljaisuuden vallitessa siinä odoteltiin. Jo löi kello puoli 11, jolloin junan olisi pitänyt aikataulun mukaan lähteä. Odotettuja ei kuitenkaan kuulunut, mutta junalle ei myöskään annettu lähtömerkkiä. Osa väkijoukosta poistui.

Noin neljännestä vaille 11 saapui Viaporin linnoituksesta telefonitieto asemakonttoriin, että vangitut olivat sieltä jo lähteneet.

Hetken kuluttua näkyikin Mikonkadun kulmasta kirkkaan autolyhdyn valo ja verkkaista vauhtia saapui avovaunu portaitten eteen. Ohjaajan vieressä istui meriväen aliupseeri revolverilla asestettuna ja toisessa kädessään punainen lippu. Takaistuimella oli hra Seyn kenraalin virkapuvulla ja hänen vierellään hra Borovitinov turkki yllään. Heitä vastapäätä istuivat vartiosotilaat kiväärit käsissä.

Vaunun pysähdyttyä vietiin vangitut vartioitten välissä pikajunan päähän kytkettyyn toisen luokan makuuvaunuun, johon myöskin asestetut vartiosotilaat nousivat.

Vaunun eteen oli kokoutunut myöskin muutamia upseereja, jotka vankeja ohi vietäessä heitä hyvästelivät vartijain jouduttaessa matkaan.

Vartiosotilaitten asetuttua vaunun päihin annettiin junalle lähtömerkki, joka väkijoukon äänetönnä seistessä lähti kuljettamaan vankeja kohti Pietaria.

Kun sotilassaattue palasi punalipuin varustettuihin autoihinsa ja lähti paluumatkalle, kohotti heille väkijoukko eläköön-huudon, minkä komennuskunnan päällikkö kuitenkin torjui selittäen sen olevan aivan liikaa heille, jotka vain olivat tehneet velvollisuutensa.

Autot lisäsivät vauhtiaan ja häipyivät näkymättömiin.

18.3.1917
Nikolai II luopunut valtaistuimesta.

Suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitsh ei ota vastaan korkeinta valtaa ennenkuin perustuslakia säätävä kansalliskokous on vahvistanut hallitusmuodon.
Samalla hän on kehoittanut kansaa tottelemaan valtakunnan duumaa ja väliaikasta hallitusta, kunnes perustava kokous julkilausuu kansan tahdon.
___
Vanha hallitusjärjestelmä kukistettiin Suomessa varsinaisesti viime vuorokauden kuluessa.
Paikalliseen väestöön nähden vuorokausi sujui rauhallisesti ja järjestyksessä.
Venäjän hallitus on suunnitellut Suomen eduskunnan pikaista kokoonkutsumista ja yhteiskunnallisen senaatin muodostamista.

Hallituksen edustaja Roditshev saapunut Helsinkiin.

1.4.1917
Helsingin leipäkorttijärjestelmä.
Kaupungin leipäkomitean tiedonanto.

Syy korttijärjestelmän käytäntöönottamiseen.
Elintarpeiden saanti on käynyt yhä niukemmaksi mitä kauemmin sotaa on jatkunut. Tämän johdosta on saatavissa olevain voi-, sokeri- ja maitomääräin mahdollisimman oikeudenmukaisen jakelun aikaansaamiseksi jo ollut pakko ryhtyä käyttämään korttijärjestelmää.

Tarkastellessa niitä tietoja elintarpeiden saannista, joita kaupunginviranomaisten toimesta on  jo pidemmän aikaa kuukausittain yhdistelty, on käynyt selville, että kaupungissa olevat jauhovarastot ovat huvenneet siinä määrin, että ne kulutuksen ollessa rajoittamattomana eivät riitä edes toukokuun loppuun.

Jo nimittäin edellyttää kaupungin asukasluvun noin 205,000 hengeksi, havaitsee, että kulutus lukien henkilöä kohti 400 gr jauhoja päivässä, mikä vastaa 533 gr pehmeää leipää, nousee 83,000 kiloon päivässä eli 2,460,000 kiloon kuukaudessa. Huhtik. 1 p:nä on pääasiallisesti käytettävänä vain kaupunginviranomaisten aikoinaan ostama jauhovarasto 4,990,000 kg. Maalisk. 1 p:nä oli kaupungin tukkukauppiailla ja leipureilla tosin 1,793,000 kg jauhoja, mutta tämän määrän täytyy olettaa maaliskuun kuluessa vähentyneen niin paljon, ettei siihen enää käy paneminen mainittavaa huomiota.

Käy siis selville, että olemassa oleva varasto parhaassa tapauksessa riittää toukokuun loppuun, jota vastoin uutta satoa on saatavana aikaisintaan elokuun lopulla.

Kun nykyoloissa ei voi edellyttää tuontia, joka mainittavasti voisi lisätä jauhomäärää, on siis täydellisen jauhojen puutteen välttämiseksi lähiaikoina välttämätöntä ryhtyä erittäin tehokkaisiin toimenpiteisiin olemassa olevan varaston saattamiseksi mahdollisimman riittäväksi ja sen säästeliääksi jakamiseksi kaupungin asukasten kesken.

Mainittavaa tuontia ei siis, niin kuin sanottu, ole odotettavana ja ruis- ja vehnäjauhojen lisääminen muilla viljalajeilla on näiden puutteessa mahdoton. On sentähden noudattamalla suurinta säästäväisyyttä ja vähentämällä kulutusta koetettava saada aikaan, että leipää, vaikkakin tavallista vähemmässä määrin, on saatavana ensi vuodentuloon asti.

Toimenpiteistä, joihin korttijärjestelmän käytäntöönottamista odotellessa heti ryhdyttiin, mainittakoon, että on kielletty kaupungista viemästä jauhoja, jotta kaupungissa nykyjään oleva varasto jäisi sen asukkaiden käytettäväksi. Sen ohessa on pidetty suotavana, että jauhojen kulutuksen säästämiseksi leivän valmistuskin rajoitettaisiin muutamiin harvalukuisiin lajeihin. Tällainen menettely helpottaisi leipäkorttijärjestelmän käytäntöönottamista. Tämän johdosta on kaupungin leipomoliikkeenharjoittajia kehoitettu huhtik. 1 p:stä lähtien leipomaan ainoastaan seuraavia leipälajeja, nimittäin:

1. ruisleipää, hapanta tai happamatonta;
2. imelää leipää, johon on käytetty enintään 25 % vehnäjauhoja;
3. hiivaleipää, sekä
4. puhdasta vehnäleipää, johon käytetty hiukan sokeria. —

Kulutuksen oikeudenmukainen rajoittaminen on kuitenkin aikaansaatavissa ainoastaan siten, että kaikki yhteiskuntaluokat suhteellisesti aikaisempaan kulutukseensa pakotetaan sitä supistamaan.

Tämä ei kuitenkaan ole ajateltavissa aikaansaatavaksi muulla keinoin, kuin että kulutusta säännöstellään ottamalla käytäntöön leipäkortit, jotka oikeuttavat kunkin henkilön saamaan tietyn määrän leipää. Sama on ollut laita kaikissa maissa, joissa leipävilja on havaittu riittämättömäksi rajoittamattoman kulutuksen vallitessa. —

Jakoperusteet.
Kokemus osoittaa, että leivän kulutus eri yhteiskuntaluokissa on sangen erilainen. Tämä johtuu osin siitä, että varakkaamilla luokilla on tilaisuutta leivät ohessa käyttää ravintoainetta, joita ei ole huonompiosaisten saatavana, jota paitsi näillä jälkimmäisillä lisäksi tavallisesti on työtä, joka vaatii käyttämään suurempaa ravintomäärää. Puutteellinen ruoanlaittotaito niin ikään on osaltaan syynä siihen, että ruumiillista työtä tekeväin henkilöjen ruoka enimmältä osaltaan on leipää. Nykyisenä kalliina aikana on vastamainittuun luokkaan kuuluvien henkilöjen ollut vieläkin vaikeampi kuin muuten hankkia itselleen muita ravintoaineita, kun perunainkin saanti on käynyt ylen vaikeaksi.

Todella oikeudenmukaista ei siis ole, että kaikki saisivat saman jauho- tahi leipäannoksen. Sentähden on aivan välttämätöntä antaa ruumiillisen työn tekijälle ja hänen perheelleen lisäannos, niinkuin ulkomaillakin on tehty. —